Kirjaudu tai rekisteröidy Puheenvuoro-palveluun
A-L N
Blogissani käsittelen yhteiskunnallisia aiheita, vapaus keskeisimpänä. Ja etsin totuutta, vain nämä kaksi asiaa ovat tärkeimmät. Suomessa kansalaisilla ei ole oikeasti vaikutusmahdollisuuksia. Kansalaiset ovat täysin poliitikkojen ja virkamiesten ja heidän luoman ja ylläpitämänsä byrokratian armoilla ja pompoteltavana. Tavoitteeni onkin virkamiesten, poliitikkojen ja byrokratian vähentäminen rutkasti ja verotuksen keventäminen minimiin ja tämän mahdollistaisi yövartijavaltiotyyppinen...
Tietopakettiin tutustumalla pääset hetkessä mukaan yhteisöön.
Mutta millä oikeudella hän voi vaatia sitä samaa yhteiskuntaa elättämään itsensä? Tuntuu moraalisesti äärimmäisen väärältä, että joku rakentelee itselleen oman moraalijärjestelmän, ja vaatii muita, erilaista moraalijärjestelmää noudattavia, kustantamaan oman elämänä.
Sari Haukka-Konu, 11.5.2012 klo 20.00 kirjoitukseen Voiko työstä kieltäytyä moraalisin perustein?
Ensisijainen vastuu on ITSENSÄ elättämisestä. Ei voi vain periaatteidensa vuoksi maksattaa elämistään muilla.
Jukka Korhonen, 11.5.2012 klo 17.01 kirjoitukseen Voiko työstä kieltäytyä moraalisin perustein?
Levyt ja muut kannattaa tilata maista, joissa tekijänoikeusmaksua ei ole. Tällöin nämä parasiitit eivät saa senttiäkään. On täysin kohtuutonta ja totaalisen perusteetonta, että minun pitäisi maksaa TO-mafialle suojelurahaa siitä, että tallennan lataamani Linux-jakelun CD:lle asentamista varten. Tai tallennan kuvaamani videon DVD-levylle. Tällainen on pelkästään laillistettua ryöstöä. Ei yhtään mitään muuta. Hyvitysmaksuista on välittömästi luovuttava. Jos joku taiteilija ei ilman niitä elä,...
Pekka Mustonen, 11.5.2012 klo 09.58 kirjoitukseen Tekijänoikeusjärjestöt varkaissa
Veikkausvoittovarat perustuvat valtion myöntämälle monopoliasemalle, eli veronmaksajien taskuista nekin rahat ovat poliittisilla päätöksillä tulleet.
Jouni Flemming, 2.4.2012 klo 18.27 kirjoitukseen Poliittisen nuorisotoiminnan tukiarpajaiset suoritettu - tarkista voititko jotain!
Yhteinen etu on kamala termi. Kuka määrittää yhteisen edun? Miten yhteinen etu toteutuu tässä tapauksessa? Onko tontin uuden omistajan etu jotenkin yhteisempi kuin vanhan? Tässä tapauksessa alue oli ensin yksityisomistuksessa ilman kaavaa. Sen jälkeen alue kaavoitettiin, rakennettiin tiet, viemärit ym. Yhtäkkiä laillisesti hankittu maa muuttuu omakotitalotontiksi, seuraavaksi tuleekin rakentamiskehotus ja lunastus. Laillinen varkaus.
Henri Mommo, 2.4.2012 klo 16.44 kirjoitukseen Rovaniemen kaupunki varastaa - laillisesti
Enkös minä aika tarkkaan selitä oman käsitykseni näissä pätkissä: "Zeitgeist-liike menee vikaan siinä, että se kuvittelee ihmisten tarpeiden olevan jokin objektiivinen muuttuja, jota voidaan arvioida puolueettomasti. Näin ei ole, vaan yksilön tarpeet ja halut ovat mitä subjektiivisin asia." "Olisi tietysti kiva, jos ihmiset olisivat epäitsekkäitä altruisteja ja palvelisivat pyyteettömästi yhteistä hyvää, mutta näin ei ole. Jos työnteosta poistetaan sekä keppi että porkkana, eli työstä ei saa...
Olli Virtanen, 30.3.2012 klo 21.51 kirjoitukseen Zeitgeist ja uuskommunismi
Zeitgeist ei pyri muuttamaan maailmaa. Se pyrkii vain vaihtamaan nykyisten vallanpitäjien paikalle "meidän miehet".
Veikko Kukkonen, 30.3.2012 klo 21.37 kirjoitukseen Zeitgeist ja uuskommunismi
Vellu Heino: "Tuo ei nyt oikeastaan vastannut kysymykseen...tarkoitatko,että meidän on pakko kasvattaa valtion kulutusta,koska se on hyvinvointivaltion määritelmä?" Ei se sen määritelmä ole, mutta hyvinvointivaltio johtaa (tahattomasti) ikuisen kasvun vaatimukseen. Itse asiassa syyllinen ei ole pelkästään hyvinvointivaltio vaan hyvinvointivaltion ja demokratian yhdistelmä. Kun päättäjät valitaan demokraattisesti, he joutuvat kilpailemaan keskenään, ja lupaamaan äänestäjille aina vain enemmän ja...
Jani Korhonen, 19.3.2012 klo 20.07 kirjoitukseen Markkinatalous ei perustu ikuisen talouskasvun odotukselle, mutta talous voi kasvaa ikuisesti
Hyvä kirjoitus, noinhan asia on. Näkisin kuitenkin, että ainakin osittain tämä "markkinatalous perustuu ikuisen kasvun odotukselle" -hapatus johtuu siitä, että ihmiset luulevat meidän elävän markkinataloudessa, koska meille on niin vuosikymmeniä väitetty. Ihmiset siis luulevat, että hyvinvointivaltio on markkinataloutta. Jos siis markkinatalous määritellään uudelleen hyvinvointivaltioksi, on ihan oikein sanoa, että markkinatalous perustuu ikuisen kasvun odotukselle ja on ihan oikein vastustaa...
Pasi J. Matilainen, 19.3.2012 klo 15.10 kirjoitukseen Markkinatalous ei perustu ikuisen talouskasvun odotukselle, mutta talous voi kasvaa ikuisesti
Jaa? No mitäköhän ne kaikki hoitajat sitten oikein tekee siellä Suomessa? Sää voi tarkistaa noi mun faktat tilastoista ihan vapaasti. Ja kukahan se sitten on paras vertaamaan niitä palveluita jos se ei ole asiakas? Ja kolmessa viikossa sitä ehtii jutella monenlaista,,,, Mua kävi lasaretissa moikkaamassa mm. yksi kaveri joka on alunperin Ukrainasta, ja vaihdettiin siinä sitten Suomi/Ukraina sairaala kokemuksiamme kun se nyt oli vähän niin ku teemana siinä, ja todettiin että samasta sosialismi-...
Jouni Jokela, 15.3.2012 klo 20.58 kirjoitukseen En kannata pohjoismaista hyvinvointivaltiota
heh, Katkaisin sattumalta jalkani Perjantaina 13.1 Laskettelu rinteessä ja tuli sitten testattua tämän Sveitsin sairaanhoitopuolikin. Hyvässä muistissani on nekin tilastot jotka kertovat että Suomessa on jotain 14,7 Sairaanhoitajaa / 1000 asukasta ja Sveitsissä jotain 9 per tuhat asukasta. Sairaalassa saamani hoito oli parempaa mitä olen Suomessa saanut. Hoitajilla oli aikaa täyttää pieniäkin toiveita. Kun oli vähän kuumetta ja hikoilin, niin lakanat ja vaatteet vaihdettin jopa 4 kertaa yössä...
Jouni Jokela, 15.3.2012 klo 20.42 kirjoitukseen En kannata pohjoismaista hyvinvointivaltiota
Noinhan se asia on. Kotihoidontuki on hyvin marginaalinen korvaus samasta työstä, mitä verovaroista kustannettu lastenhoitaja tekee. Elämme hyvinvointivaltiossa tai valtiofeminismissä, jossa "naapurin setä" rahoittaa suuren osan julkisen sektorin naisvaltaisista aloista, joita ei olisi olemassakaan markkinaliberalismissa. Markkinaliberalismissa perheet elättäisivät ja hoitaisivat lapset itse.
Henry Laasanen, 2.3.2012 klo 13.44 kirjoitukseen Ideologinen kamppailu kotihoidontuesta
Helpointa on että kaikki maksaa markkinahinnan ja jokainen tulonsiirtoja junaileva virkamies etsii itselleen töitä yksityiseltä sektorilta.
Heikki Kosalainen, 2.3.2012 klo 18.21 kirjoitukseen Ideologinen kamppailu kotihoidontuesta
Nämä paaterot ja illmanit alkavat oikeasti pelottaa. Miten monta Neuvostoliittoa ja Pohjois-Koreaa vielä tarvitaan, ennen kuin jotkut ymmärtävät, millaiset seuraukset kaikkea ja kaikkia kontrolloivalla valtiovallalla on?
Olli Virtanen, 28.2.2012 klo 23.42 kirjoitukseen Poliisivaltioylijohtaja Paatero
>Jounin itsensäkin linkkaama Alesinan ja Ardagnan paperi (jolle löytyy muuten netissä paljon yleistä kritiikkiä, esim. http://johnquiggin.com/2011/12/20/blogging-the-zombies-expansionary-aust...) sanoo itsekin lopussa että pitkäaikainen vyönkiristys voi loppupeleissä olla poliittisesti haitallista - ja Kreikassa nimenomaan kriisin jälkeen on ollut käynnissä pitkäaikainen vyönkiristys. Tottakai se voi olla poliittisesti haitallista. Ensin vuosikausia poliitikot lupaavat ihmisille "ilmaista"...
Jouni Flemming, 27.2.2012 klo 13.51 kirjoitukseen Kreikan kriisin taustat ja ehdotus sen ratkaisuksi
Jouni Valkonen: "Perustelet omistusoikeuden Raamatulla, jee! Tosin tämä on neokonservatiivien keskuudessa varsin yleistä." Nieminen ei Raamattua maininnut, vaan sinä. Oletko siis neokonservatiivi? Jee!
Jani Korhonen, 26.2.2012 klo 22.40 kirjoitukseen Kapitalismi on moraalista
Huvittavinta tässä on se, ettei yritystuilla ole mitään tekemistä vapaan markkinatalouden kanssa. Ne ovat yksi esimerkki valtion sekaantumisesta talouteen, minkä voidaan katsoa suosivan suuryrityksiä. Uskoisin, että ilman tällaisia tukiaisia markkinat koostuisivat pienemmistä toimijoista, jotka olisivat keskenään tasa-arvoisessa asemassa.
Katja Korva, 19.2.2012 klo 21.54 kirjoitukseen Sosialismia rikkaille
" ,,,Sisäpiirin homma, inside job, jossa valotetaan kohta kohdalta se miten vapauttamalla finanssimarkkinat aiheutettiin maailmanlaajuinen talouskatastrofi, josta ei vieläkään ole varmuutta mitä kaikkea kamalaa siitä seuraa. " Voisiko huolimatta tästä varsin laajalle levinneestä slaliittoteoriasta.. esittää edes varovaisen oletuksen siitä, että pörssilasku oli seurausta keskuspankin harrastamasta liian löysöstä rahapolitiikasta ja sen luomasta keintotekoisen alhaisesta reaalikorosta ? Tämä...
Ilmari Pietikäinen, 19.2.2012 klo 03.32 kirjoitukseen Kataisen järjettömyys palvelee vasemmiston päämääriä
Tarkoittaako Chomsky tuossa oikeasti "vapailla markkinoilla" vapaita markkinoita vai onko kyseessä ironiaa? Intiassa EI ole ollut vapaita markkinoita viimeiset 200 vuotta. Siellähän sosialismi oli vallassa itsenäistymisestä aina vuoteen 1991 asti. Sen jälkeen kun on alettu pelaamaan vapailla markkinoilla on kehityskin ollut ihan eri näköistä. On totta, että USAssa ja muualla hallinto sotkeentuu vapaiden markkinoiden toimintaan, mutta se juuri on johtamassa niitä umpikujaan. Esimerkkinä vaikka...
Olli Makkonen, 18.2.2012 klo 23.32 kirjoitukseen Kataisen järjettömyys palvelee vasemmiston päämääriä
Katson, että se, että nykyisessä hallituksessa olisi Kokoomuksen yksinvalta, on virhetulkinta. Hallitus on päinvastoin poikkeuksellisen riippuvainen pienpuolueista, Vihreistä, Vasemmistoliitosta ja Kristillisdemokraateista, joilla on yhteinen vaa'ankieliasema (KOK 44 + SDP 42 + RKP 10 = 96 paikkaa). Juuri tämän seurauksena Kataisen hallituksen on lähes mahdotonta saada riittäviä säästöpäätöksiä aikaiseksi, toisin kuin vastaavassa tilanteessa Lipposen I hallituksen, koska tällä hetkellä Kokoomus...
Mikko Nummelin, 18.2.2012 klo 14.36 kirjoitukseen Eduskunta ei todellisuudessa päätä mitään