Uskalla ajatella toisin “Sopimuksenvaraisen yhteiskunnan jäsen on vapaa, koska hän palvelee muita ainoastaan palvelemalla itseään. Häntä rajoittaa ainoastaan luonnollisen niukkuuden väistämätön ilmiö.” - Ludwig von Mises (Human Action)

Hyvinvointivaltion ja fiat-rahan epäpyhä liitto

 

Raha- ja pankkijärjestelmää syytetään ja arvostellaan, mutta erästä  seikkaa eivät monet arvostelijat näytä ottavan huomioon, nimittäin sitä että tyhjästä nyhdästyn fiat-rahan ansiosta hyvinvointivaltio kykenee kasvattamaan kokoaan vapaan yhteiskunnan kustannuksella.

Fiat-rahajärjestelmä ja hyvinvointivaltio ovat siis kyseenalaisessa symbioosissa keskenään. Ja tältä pohjalta onkin hämmästyttävää kun usein kuulee ihmisten arvostelevan ahneutta, itsekkyyttä raha- ja pankkijärjestelmää kritiosoidessaan. Arvostelijat haukkuvat "väärää puuta".

Monet eivät tule ajatelleeksi tai eivät ymmärrä että fiat-raha on poliittisesti suunniteltu ja että valtio kontrolloi sitä. Pankit eivät näin ollen ole itsenäisiä, aitoja  kapitalistisia yrityksiä.

Valtio on syyllinen salliessaan pankeille osittaiskassavarantovelvoitteen ja keskuspankeille katteettoman fiat-rahan luomisen. Osittaiskassavaranto antaa mahdollisuuden luotonlaajennuksille ja tämä luo talousuhdanteita, jatkuvia taantumia ja ylikuumenemisia.

Nykyinen velkakriisi on seurausta tästä; hyvinvointivaltion ja fiat-rahan epäpyhästä liitosta ja
valtioiden pelastamiseksi on vaadittu EKP:n keskuspankkirahoitusta, mutta tämä ei ratkaise ongelmaa vaan pahentaa sitä ja johtaa ennen pitkää hyperinflaatioon. On myös mahdollista että pankit alkavat "kikkailemaan" eli pitävät rahat itsellään kuten kävi Yhdysvalloissa.

Mutta ymmärtämättömyys ole ole mikään ihme sillä ihmiset iskostetaan järjestelmään kiinni jo lapsena eli toisinsanoen silloin kuin he voisivat alkaa ajattelemaan itse niin  heidän mahdollisuutensa itsenäiseen ajatteluun estetään.  Freedomain Radion  paljonpuhuvassa videossa The State as Family tuodaan esille miten valtion julkinen koulutusjärjestelmä aivopesee lapset valtion holhokeiksi eli tukahduttaa näiden itsenäisen ajattelun  ja  monet eivät siksi koskaan “kasva aikuisiksi “ eivätkä he näin ollen kykene  ymmärtämään ja ottamaan vastuuta elämästään vaan ajattelevat valtion hoitelevan kaiken. “He käsittävät julkisen talouden kuten viisivuotiaat käsittävät vanhempiensa rahat.”

Fiat-inflaatiolla on turmeva vaikutus koko yhteiskunnassa. Säästäminen on hankalaa ja monimutkaista. Enää ei voi inflaaton takia säästää "tyynyn alle"kuten entisinä aikoina. Kaikilla ei ole tarvittaa tietoa sijoittamisesta ja säästäminen vaatii perehtyneisyyttä finanssimarkkinoista. Ihmiset ovat riippuvaisia pankeista. Ihmisten iItsenäisyys ja vapaus on tuhoutunut.

Samoin yrityksistä fiat-inflaatio tekee riippuvaisempia pankeista. Halvat lainat houkuttelevat yrityksiä rahoittamaan hankkeitaan enemmän luotolla. Luonnollisen rahan järjestelmässä pankit voisivat lainata vain säästöihin perustuen.

Inflaatio aiheuttaa ylipäätään sen että ihmiset joutuvat "juoksemaan rahan perässä". He joutuvat valitsemaan työpaikkansa palkan määrän perusteella. Eivät työtä mitä haluaisivat tehdä.

Inflaatio myös heikentää tuotteiden laatua. Hintaa on nostettava kun rahan tarjontaa kasvatetaan. Myyjillä ei ole muuta mahdollisuutta kuin valmistaa alempiarvoisia tuotteita ja myydä niitä samalla nimikkeellä.

Hyvinvointivaltio-järjestelmän kannattajat puhuvat usein vaatimattomman, vähemmän materialistisen elämisen puolesta mutta edellämainitun lisäksi unohtavat että juuri hyvinvointivaltio vaatii jatkuvaa talouskasvua

Hyvinvointivaltiota ei voitaisi rahoittaa, jos suuri osa kansalaisista päättäisi tyytyä vaatimattomampaan materiaaliseen elintasoon ja tehdä vähemmän töitä. Sosialismi siis ehkäisee tehokkaasti vaatimattomamman elämisen toisin kuin vapaa markkinatalous.

Hyvinvointivaltion keinotekoisuus  tulee esiin myös siinä kun tarkastelee verotusjärjestelmää tarkemmin. Eli jos kansalainen ei suostu maksamaan veroja niin hän joutuu vankilaan ja jos kansalainen ei suostu sinne menemään vaan puolustaa itseään aseella kun häntä tullaan hakemaan vankilaan vietäväksi niin valtion viranomaiset tappavat hänet. Ja he eivät sano "ajattelimme viedä sinut vankilaan, mutta jätämme sinut nyt rauhaan, koska emme halua tappaa sinua"

Altruismiako?..

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

Käyttäjän paavosaariranta kuva

"Sosialismi siis ehkäisee tehokkaasti vaatimattomamman elämisen toisin kuin vapaa markkinatalous."

Juuri näin, mutta käsitteet menevät helposti sekaisin. Tarkoittanet vapaalla markkinataloudella aidosti vapaata taloutta, jossa raha on palautettu keskuspankkien kontrollista ihmisten itsensä hallitsemaksi "tavalliseksi" hyödykkeeksi. Tätä nykyistä korporatiivien ja monopolien valtaa kun markkinoidaan ihmisille virheellisesti "vapaana markkinataloutena."

Tämä on muuten mainio esimerkki orwellilaisesta uuskielestä, jossa sanoille annetaan uusi, monesti täysin päinvastainen merkitys!

Käyttäjän annaleena kuva

Juuri sitä tarkoitan vapaalla markkinataloudella. Kiitos harvinaislaatuisesta, ymmärtävästä kommentista :)

Käyttäjän sahinpe kuva

"Monet eivät tule ajatelleeksi tai eivät ymmärrä että fiat-raha on poliittisesti suunniteltu ja että valtio kontrolloi sitä. Pankit eivät näin ollen ole itsenäisiä, aitoja kapitalistisia yrityksiä."

Siis valtio kontrolloi mitä ?

Luulin että, liikepankit, joilta valtioitkin lainaavat rahansa ovat ihan aitoja kansainvälisiä yksityisyrityksiä, ja niiden keskuspankit FED ja EKP ovat näiden liikepankkien yhteisomisteisia yksityisyrityksiä ?
Valtiot eivät käsittääkseni juurikaan omista näitä pankkeja (ehkä pieniä osia voivat omistaa)?

Liikepankit lainaavat/saavat keskuspankilta lainaa noin 1% korolla, ja valtiot joutuvat maksamaan siitä samasta 2-10% korkoa keskimäärin.
Tämä johtuu siitä että valtiot eivät (normaaliolosuhteissa) lainaa keskuspankista suoraan, vaan yksityisiltä liikeyrityksilä, joita liikepankeiksi kutsutaan.
Valtiot siis lainaavat liikepankeilta keskuspankkien ns. monistettua siemenrahaa.

Liikepankit tarvitsevat ikäänkuin sen alkuperäisen keskuspankin setelin, että ne voivat monistaa sitä Xerox värilaser kopiokoneillaan :)
Mutta sen koneen saa käynnistää vasta sitten kun asiakaalta on saatu allekirjoitus lainapaperiin, sen lainan takaisinmaksamisvelvollisuutta varten.

Tällä endogeenisellä luottolaajennetulla velalla on tapahtunut koko viimevuosikymmenien ns. rahatalouskasvu eli BKT :n kasvu.
Se BKT:n kasvu ei ole seurannut samassa suhteessa ns. "luonnollisen kasvun" talouskasvua, jossa tuotanton kasvu loisi talouteen rahaa. Luottolaajennettua velkarahaa on luotu yksinkertaisesti liikaa, halvan koron takia. Se on raha on mennyt mm. asuntokuplaan. Ei niinkään yritysten investointeihin tai mihinkään hyödylliseen.
Se on johtanut suuriin palkankorotusvaatimuksiin, jotta ihmiset voisivat maksaa suuret asuntovelkansa.

Esittämäsi symbioosi on kyllä sinänsä nykypäivänä totta, koska eurooppalaisten liikepankkien suurimmat markkina-alueet on jo kyllästetty velalla. Toisin sanoen velkasaturaatio on jo lakipisteessä (huippukohta).

Eli pankkien markkina-alueella ei enää ole asiakkaita, jotka kykenisivät ylläpitämään niiden pyörittämää ponzia. Tämä taas tarkoittaa sitä, että lainojen vakuudeksi annetun omaisuuden "arvo" romahtaa.

Nyt liikepankkien suurimmat potentiaaliset lainanottaja-asiakkaat ovat valtioita. Näin tyypillinen Keynesiläinen ponzi menee loppuvaiheessaan, kunnes kuprahtaa, velallisten maksukyvyttömyyden seurauksena.

Käyttäjän paavosaariranta kuva

EKP on "valtion" pankki siinä mielessä, että käsittääkseni se on jäsenvaltioiden keskuspankkien "omistama" ja sen pääoma säilytetään kansallisissa keskuspankeissa. Tästä olisi hyvä saada lisää tietoa. Toisaalta sen päätöksenteko on täysin itsenäistä, jäsenmaiden hallituksista riippumatonta.

Pirullista on se, ettei EKP lainaa jäsenvaltioille suoraan, vaan liikepankeille, jotka vetävät välistä moninkertaisen koron. Luottoluokitusyhtiöiden "kavereina" ne hyötyvät valtioiden luottoluokituksen laskusta, minkä varjolla valtioiden lainakorot voidaan nostaa pilviin, mikä taas tietää uskomattomia voittoja lainaaville pankeille.

Lainojen vakuudeksi valtiot eivät ole antaneet mitään (valtio ei voi mennä konkurssiin), mutta kriisin iskiessä olemme nähneet, että mm. Kreikkaa on vaadittu laittamaan kansallisomaisuutensa alemyyntiin uusien lainojen ehtona. Mahdolliset ostajat olisivatkin sitten pitkälti samoja, kuin uuden lainan antajatkin. Koko velkahimmelien rakentamisen tarkoituksena on saada kaikki maalimassa vielä ostamisen arvoinen (= valtioiden kasallisomaisuus) maailman suurrikkaiden ulottuville.

Valtion kontrolli näkyy tässä kaikessa käänteisenä -vallan pois antamisena EKP:lle. Siinä mielessä valtioilla on merkittävä osuutensa asiassa.

Käyttäjän annaleena kuva

Pankkien pankki, paha keskuspankki...

"Keskuspankit ovat usein muodollisesti yksityisten henkilöiden omistamia, tai yksityisten pankkien yhteisomistuksessa kuten Yhdysvalloissa, mutta ne ovat aina valtion nimittämien viranomaisten ohjaamia ja toimivat valtion tukena."

http://www.taloudenperusteet.com/kirjoja/raha/keskitettypankkit/

"Keskuspankki saa hallitsevan asemansa valtion myöntämästä rahan liikkeelle laskemisen monopolista. Tämä on usein tunnustusta vaille jäänyt avain sen valtaan. Yksityisiä pankkeja on poikkeuksetta kielletty laskemasta seteleitä liikkeelle, ja tämä etuoikeus on varattu keskuspankille."

http://www.taloudenperusteet.com/kirjoja/raha/keskitettypankkit/

"Pankit voivat ekspansoida turvallisesti yhdessä ainoastaan keskuspankin läsnäollessa, joka on pohjimmiltaan valtion pankki nauttien valtion liiketoiminnan monopolista ja etuoikeutetusta asemasta, jonka valtio on asettanut koko pankkijärjestelmälle. Ainoastaan sen jälkeen kun keskuspankit luotiin, pankit pystyivät ekspansoimaan pitempiä ajanjaksoja ja tuttu suhdannevaihtelu ilmaantui nykyaikaiseen maailmaan."

http://www.taloudenperusteet.com/kirjoja/taloutta/luku4/

Käyttäjän VelluHeino kuva

Pitäisiköhän nuo taloudenperusteet tarkistaa ajantasalle..levität vanhentunutta tietoa,tiiätkös?

Pankit eivät tarvitse keskuspankkia pitämään kädestä kiinni vaan voivat keskenäänkin pelata keskuspankkirahalla ja luoda siten rahaa keskuspankista riippumatta oikeastaan..

Ainoa tapa millä keskuspankki voi hallita rahanluontia on sen määräämä korko keskuspankkirahalle..muuten yksityiset pankit tekevät mitä lystää.

Käyttäjän sahinpe kuva

Mitä se paljon viljelty termi "pankkien välinen rahaliikenne" muuten tarkoittaa ?

Luulin että se tarkoittaa keskuspankkirahaa, jota liikepankit lainailevat tai kauppailevat toisilleen?

Tai mitä tarkoittaa
valtamediassa paljon viljelty termi "pankkien välinen luottamus" ?

Eiköhän pankkeja kiinnosta vain ne lainojen vakuusarvot, ja velallisten maksukyky? Oli ne sitten toisen pankin tai omien lainojen vakuusarvoja.

Velkadeflaatio = rahamäärän väheneminen systeemissä, alentaa näitä vakuusarvoja. Siksi tarvitaan pelastuspaketteja ja pankkitukia pitämään ponzia yllä.
Jonkun täytyy lainata, eli puhaltaa ilmapalloon ilmaa, ettei ilmapallo ala tyhjenemään. Nyt siihen tehtävään huudetaan valtioita, kaikenlaisilla keksityillä tekosyillä.

"Fiat-inflaatiolla on turmeva vaikutus koko yhteiskunnassa. Säästäminen on hankalaa ja monimutkaista. Enää ei voi inflaaton takia säästää "tyynyn alle"kuten entisinä aikoina."

Sellaista aikaa ei ole ollutkaan ettei olisi ollut myös inflaatiota

Tyynyn alle voi säästää nykyäänkin konkreettisesti valtiosta riippumatonta valuuttaa esim kultaa, hopeaa tai jotain muuta vastavaa

"Rahojen arvo oli siis suoraan verrannollinen niiden metallien arvoon. Tosin inflaatio vähensi rahan arvoa hiljalleen, kunnes keisari Gallienuksen (253 - 268 jKr.) aikana hopeadenaari sisälsi enää 2 prosenttia hopeaa, josta johtuen rahajärjestelmä lopulta romahti. Keisari Caracalla (211 - 217 jKr.) pahensi inflaatiota vuonna 215 jKr. ottamalla käyttöön uuden kolikon antoninianuksen, joka teoriassa vastasi kahta denaaria, mutta joka sisälsi vain 50 prosenttia enemmän hopeaa kuin yksi denaari "

Mitäpä nuo kertovat ? Sen, että inflaatio saatoi olla jopa 13,7 %.
Toisaalta oli paljon deflaatiotakin

Kun suurin osa kehittyneiden maiden väestäkin eli rahatalouden ulkopuolella ja kauppa keskittyi ravintoon, jonka hinta oli sidoksissa satoihin niin eipä muuta voi odottaakaan

Käyttäjän VelluHeino kuva

Mutta on jo hetken pitänyt kysyä..miten tälläisellä yksityisellä rahalla toimittaisiin kansainvälisesti? Mistä sille yksityiselle rahalle saadaan totuudellinen arvo?

Oravannahkaikaankin toimi inflaatio: esim suolaa sai kilon viidellä oravannahalla, mutta hyvänä oravavuonna suolakilo maksoi 20 oravannahkaa

Eikä oman rahan painaminen ole kiellettyä, mutta euron/dollarin/muun valuutan jäljitteleminen on rikos.

Euroopassa on paljon näitä omia valuuttoja mutta niiden ongelma on markkinoiden uskon puute ja niinpä käyttö on paikallista

Lainaus Wikipediasta

"Irlantilaisen taloustieteilijän Richard Douthwaiten mielestä paikallisraha on avain hyvinvointiin ja yhteisöjen vahvistumiseen. Uudet rinnakkaiset rahajärjestelmät voivat irrottaa alueet – vaikkapa kunnat – maailmantalouden heilahteluista. New Yorkin osavaltiossa, tuotteita ja palveluja kaupataan paikallisella paperirahalla, joka tunnetaan nimellä Ithaca hours. Osa paikallisrahoista on kuntien liikkeelle laskemia. Ihmiset voivat maksaa kunnallisia maksuja ja veroja paikallisrahalla ja kunta voi rahoittaa sillä tarjoamiaan palveluja. Näin kunnat ovat onnistuneet työllistämään ihmisiä hyvin tehokkaasti. Paikallisrahaa voi painaa tarvittavan määrän, ja koska se ei ole vaihdettava valuutta, rahan arvo ei voi romahtaa. Suurempi omavaraisuus vähentäisi alueiden tarvetta kilpailla yhä matalammilla tuotantokustannuksilla yritysten houkuttelemiseksi, työttömyyttä pystyttäisiin vähentämään ja poismuuttoa hillitsemään. "

Käyttäjän VelluHeino kuva

Ei parane ehdottaa talousdemokratiaa..se on kuulemma perseestä..

Käyttäjän akisuihkonen kuva

Ei tosiaan ja niin on.

Puuttumatta siihen, mitä tarkalleen ottaen talousdemokratia on ja mitä se väittää olevansa, niin vapaa markkinatalous on täydellisin mahdollinen järjestelmä ja se perustuu ennemminkin meritokratiaan.

Voidaan sanoa, että kahdella dollarilla on enemmän "ääntä" kuin yhdellä dollarilla, mutta vapaassa markkinataloudessa jokainen dollari on ansaittava markkinoilta. Vähenevän rajahyödyn ansiosta voidaan vieläpä väittää ennemmin, että suuren rahamäärän saaminen markkinoilta vaatii superlineaarisesti enemmän työtä / enemmän älyä.

Kirjaimellisesti tulkittuna talousdemokratia tarkoittaisi sitä, että riippumatta omista ansioista, jokaisella äänestäjällä olisi yhtäläinen taloudellinen valta päättää markkinoista.

"Vähenevän rajahyödyn ansiosta voidaan vieläpä väittää ennemmin, että suuren rahamäärän saaminen markkinoilta vaatii superlineaarisesti enemmän työtä / enemmän älyä."

Ei Steve Jobs ollut 200 miljardia kertaa älykkäämpi kuin köyhä, joka elää yhdellä dollarilla
USA:n älykkäin elävä on James Woods, mutta hän on kuitenkin vain b-luoka näyttelijä

Kirjoita uusi kommentti

Kirjaudu tai rekisteröidy kirjoittaaksesi kommentteja