Vapaavuoren vasemmistolainen talouspolitiikka ja vaiettu avustusluettelo
Viime hallituksen asuntoministeri Jan Vapaavuori harrasti vasemmistolaista keynesiläistä talouspolitiikkaa muun muassa toimimalla elvytysarkkitehtinä.
Verovaroista otetulla runsaalla kahdella sadalla miljoonalla Vapaavuori päätti elvyttää taantumaa työllistämisprojektilla eli korjaus- ja energiatehokkuutta lisäävään rakentamiseen. Mutta eihän tälläinen hokkuspokkus-tyyli tunnetusti toimi yleensäkään ja harjoitetun kaavoituspoliitikan takia. Ja myöhemmin tuli ilmi, että Suomessa ei ollut tarpeeksi osaavaa työvoimaa ja yrityksiä. Ne hankittiin ulkomailta.
Hymy -lehti lokakuu -11 julkistaa paperiversiossaan vaietun avustusluettelon. Eli alueet joihin elvytysrakentamista suoritettiin. Elvytysmiljoonia paloi myös Helsingin hienostokortteleihin. Pääkaupungin remontointiin meni yli kolmannes potista. Sähläystä kerrakseen. Toisten rahoilla on helppo leikkiä poliittista vaikuttajaa ja vapaata markkinataloutta kannattavaa.
Vapaavuori kirjoittelee US:n Puheenvuorossa vapaata markkinataloutta puoltavia näkemyksiä mutta käytännössä toimii siis toisin.
Suorastaan vaikuttaa siltä että Vapaavuori ei edes tajua mitä on ja on ollut tekemässä tai sitten hän ihan tietoisesti kannattaa sellaista markkinataloutta jota valtiojohtoisesti ja valtiokeskeisesti säädellään mutta kuten nähdään sellainen ei toimi. On myös moraalitonta laittaa veronmaksajat maksumiehiksi joka ikiseen poliitikon päähän pälkähtämään asiaan ja hallitusten muotioikkuihin.
Hymy-lehti paljastaa myös kirjoituksessaan yleisen harhakäsityksen ja ydinongelman; kriisejä aiheuttavan lähtökohdan, mikä on koko artikkelin tärkein pointti. Kirjoituksessa sanotaan virheellisesti "koska liberalistista talousteoriaa noudattavalla valtiollamme ei ole sellaista omaa työllisyyttä edistävää omaa toimintaa niin hädässä keksittiin rakennusala työllisyysprojektiin".
Virhe ja harhakäsitys on siinä että ensinnäkään maamme ei harjoita liberalistista talouspolitiikkaa ja ikäänkuin artkkelin kirjoittaja olettaa että maamme pitäisi harjoittaa elvytystä työllisyysprojekteilla ts. tempputyöllistämistä taantumia siirtäen ja suurentaen eli juuri sitä tuhoavaa keynesiläistä talouspolitiikkaa tajuamatta että juuri sitä harjoitetaan, mm. Vapaavuori.
Ydinongelma eli kriisejä aiheuttava suurin syy on siis valtiokeskeisyys ja valtiojohtoisuus. Liberalistista talousteoriaa ei voi noudattaa ja talouden optimaalista toimintaa ei voi olla ennen kuin poliittiset päättäjät lopettavat talouden kahlitsimisen, keinotekoisen talouden tuottamisen ja ylläpitämisen mm. elvytysprojekteillaan veronmaksajia hyväksikäyttäen ja riistäen.
Keynesiläinen talouspolitiikka pitäisi jo vihdoinkin lopullisesti kuopata.
Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!
Jotkut huippurikkaatkin ovat huomanneet, että palaamalla jonkinlaiseen
Keynesiläiseen talouspolitiikkaan kapitalismi ostaa itselleen lisäaikaa.
Loistava tuo sarjakuva keynesläisestä talouspolitiikasta. :-D
Olen itsekin huomannut ammottavan aukon Kokoomuksen retoriikan ja käytännön toimien välillä. Puolue ei todellakaan toimi oikeistolaisesti tai vapaiden markkinoiden mukaisesti, vaan on sääntelytalouden vankkumaton kannattaja. En tiedä tajutaanko puolueessa itse tätä tilannetta, vai onko Kokoomus todellakin taantunut sille tasolle, jolla se puoluejohtoa tarkasteltaessa vaikuttaa olevan.
Samaan aikaan tälläkin palstalla monen mielestä kokoomus on liki äärioikeistoa taloudellisten pyrkimystensä takia. Meno Suomen politiikassa on todella ihmeellistä.
Itse asiassa Kokoomuksen neuvostoliittolaisuuden kanssa flirttailevat vaalikampanjajulisteet tuntuvat yhä enemmän synkältä todellisuudelta kuin vitsiltä.
Ei yhtään hämmästytä nuo Vapaavuoren touhut. Veikkaisimpa että Hakkaraisen Teuvolla on parempi käsitys siitä miten talous toimii ja miten Suomi saadaan jälleen kasvun raiteille kuin noilla kokoikänsä politiikassa pyörineillä vero-eläteillä.
Jos muuten verrataan Suomen ja Kreikan julkista sektoria niin samlla tiellä ollaan...
On se aika ihmeellistä että julkisen sektorin työpäikkojen määrä on nelinkertaistunut 70-luvulta mutta nyt on pulaa "hoitavista käsistä"! Miten hommat silloin 40 vuotta sitten hoidettiin? Onko niin että nykyään on niin paljon raportteja vaativia johtajia ettei byrokratialta töihin ennätä?

Kommentoi 6 kommenttia